Esiintyjät ABC
Inspire
Melodisuus, vahva tulkinta ja intohimo esiintymiseen.
Vuonna 2002 edellä mainitut tekijät yhdistyivät, kun Jyrki kysyi Tommin, Nikon ja Mikon muodostamaa trioa soittamaan kanssaan. Heti alkuun, ei vähemmän eikä enemmän, tavoitteena oli sovittaa Jyrkin tekemä kappale ja esittää se musiikkigaalassa. Jyrki, Niko, Mikko ja Tommi onnistuivat tavoitteessaan ja näin ollen yhteistyötä oli syytä jatkaa perustamalla bändi, joka myöhemmin sai nimekseen Inspire.
Yhtyeen aktiivisempi vaihe alkoi vuonna 2006, jolloin yhtye osallistui Kuopiossa bändikilpailuun ja voitti sen. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2008, yhtye äänitti uutta materiaalia ja on sen jälkeen kerännyt lukuisasti kiitosta kappaleistaan. Kappaleet ovat herättäneet tunteita kuulijoissaan ja tästä näkokulmasta yhtye on onnistunut keskeisessä tavoitteessaan. Vaikka yhtyeen jäsenten musiikilliset vaikutteet ovat sekoitus lukuisia eri tyylejä ja välillä kaukana toisistaan, tuovat ne yhdistyessään oman tunnistettavuutensa yhtyeen säveltämään musiikkiin. Inspiren musiikkia voidaan luonnehtia melodiseksi poprockiksi, jossa on selkeä oma tyyli ja jossa eri tyylilajit sekoittuvat kokonaisuuksiksi, jotka jäävät helposti pyörimään mieleen.
Suomen Sony BMG:n Artist Brand Manager Mikko Tukiaisen sanoin: "Melodista kamaa!".


